Vinkki 2: Pysy aiheessa

Kirjoittavana asiantuntijana aiheen rajaaminen on sinulle tärkeää, jotta ydinviestisi välittyy lukijalle eikä huku epäolennaisuuksiin. Olen koonnut tähän kirjoitukseen viisi vinkkiä onnistuneeseen aiheen rajaukseen.

Ensinnäkin aiheen rajaamisessa auttaa, jos tiedät, kenelle kirjoitat. Se, kenelle kirjoitat, antaa tekstille raamit, jotka määrittävät myös aiheen laajuutta. Aiheen rajaus ja kohderyhmän valinta kulkevat osittain käsi kädessä.

Jos esimerkiksi kirjoitat kollegoillesi eli oman alasi asiantuntijoille, voit olettaa heidän tietävän alan perusasiat ja voit keskittyä kirjoittamaan käsillä olevasta ongelmasta tai uudesta tutkimustiedosta. Jos taas haluat kirjoittaa samaisesta tutkimustiedosta maallikoille, joudut ensin kertomaan heille pohjatietoja ja taustaa ja valottamaan alan terminologiaa. Kollegoille kirjoitettaessa aiheen voi rajata hyvinkin suppeaksi, kun taas maallikoille aihetta voi joutua laajentamaan.

Esimerkki:

Kollegalle (joka tietää, mitä konekäännös tarkoittaa): ”Tässä tutkimuksessa käytettiin aineistona konekäännöksiä.”

Maallikolle: ”Tässä tutkimuksessa käytettiin aineistona konekäännöksiä. Konekäännöksellä tarkoitetaan tilannetta, jossa tietokoneohjelma kääntää tekstin automaattisesti jollekin toiselle kielelle. Konekääntimien toiminta voi perustua niille annettuihin sääntöihin, suureen kieliaineksen määrään ja sanojen välisten suhteiden tunnistamiseen. Konekääntäminen on eri asia kuin tietokoneavusteinen kääntäminen. Tietokoneavusteisella kääntämisellä tarkoitetaan käännöstyössä käytettäviä työkaluja, joilla saadaan hyödynnettyä esimerkiksi asiakkaan omaa sanastoa tai aiemmin käännettyjä tekstejä.”

Voit rajata aihetta myös sillä periaatteella, että yhdellä tekstillä on yksi tarkoitus eli teksti välittää lukijalle tietyn viestin. Tekstin laajuus vaikuttaa siihen, miten laajasta asiasta voi kerralla kirjoittaa. Lyhyeen artikkeliin voi tiivistää yhden tutkimuksen tulokset, käsikirjaan tiettyyn tilanteeseen sopivat ohjeet tai kokonaiseen kirjaan jonkin aiheen kattavamman käsittelyn.

Kolmas keino, joka voi auttaa sinua aiheen rajaamisessa, on että kirjoitat tekstille alustavan rungon tai sisällysluettelon. Mikä olisi tekstin otsikko ja mitkä sen väliotsikoita? Voit kokeilla hahmottaa rakennetta myös miellekartan avulla: kirjoita tekstin aihe keskelle ja siihen liittyvät asiat ympärille. Miellekartan keskelle sijoittuvat todennäköisesti ne asiat, jotka ovat aiheen kannalta oleellisia, kun taas kauemmas keskustasta ne asiat, jotka liittyvät aiheeseen mutta eivät ole tuiki tärkeitä.

Neljäntenä keinona tekstin voi antaa luettavaksi tuttavalle tai jollekin ulkopuoliselle. Jos testilukija esittää paljon kysymyksiä ja asia jää hänelle epäselväksi, olet todennäköisesti esittänyt asian liian suppeasti ja sinun pitää avata sitä enemmän.

Useimmiten tekstien ongelmana on kuitenkin se, että niihin päätyy enemmän asiaa kuin on tarpeen. Sinusta voi kirjoittajana tuntua, että lukijalle pitäisi kertoa aiheen taustoista tyhjentävästi, ja lisäksi teksti lähtee helposti rönsyilemään alkuperäisestä ydinviestistä mielenkiintoisiin sivujuonteisiin. Lukijat eivät välttämättä takerru tällaisiin lillukanvarsiin vaan sietävät ylimääräistä tietoa paremmin kuin vaikeaselkoisia kohtia. Jos haluat pysyä aiheessa ja pitää viestisi kirkkaana, voit pyytää testilukijaa nimenomaan kommentoimaan kohtia, jotka hän kokee tarpeettomiksi varsinaisen ydinasian kannalta.

Viides keino tekstin terävöittämiseen on se, että luet tekstiä pienen tauon jälkeen ja mietit, onko jokin luku tai osio eheä kokonaisuus vai onko siinä mukana jotain turhaa. Palaa tekemääsi runkoon tai miellekarttaan ja pohdi, liittyvätkö kaikki tekstin asiat toisiinsa ja ovatko ne kokonaisuuden kannalta tärkeitä tai pakollisia. Mitä voisit jättää pois? Varsinainen asia ei saa hukkua anekdoottien ja yksityiskohtien alle, vaan esimerkkien pitää liittyä aiheeseen ja niiden pitää olla havainnollistavia.

Älä huolestu, jos aiheen rajaaminen tuntuu vaikealta. Teksti saattaa etsiä lopullista muotoaan aivan loppuun asti, ja viimeiset oivallukset rajauksesta voivat tulla aivan määräajan kynnyksellä.

Scroll to Top